Perusopetuksen opetussuunnitelma

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän vuosiluokkaistetut sisällöt vuosiluokilla 3-6

Valtakunnallinen
Ei valtakunnallisia lisäyksiä
Tampere
Ei kuntakohtaisia lisäyksiä

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärä: sisällöt vuosiluokilla 3-6

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua. Keskeistä on osata ilmaista tekemistä, aikaa, paikkaa ja määrää. Asiointi- ja muita vuorovaikutustilanteita harjoitellaan pelejä, leikkejä ja draamatyöskentelyä hyödyntäen. Opetellaan toimimaan luovasti tilanteissa, joissa kielitaito ei tahdo riittää ajatusten ilmaisemiseen.

Harjoitellaan ääntämistä ja kuullunymmärrystä. Kehitetään kykyä olla miellyttävällä tavalla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Varsinkin alkeiskielitaidon vaiheessa vuorovaikutusta helpottavat fraaseina opittavat ilmaukset.

Vuorovaikutustilanteissa harjoiteltavia keskeisiä sisältöjä ovat tapahtuneen selostaminen ja kuvailu, oman asian/ongelman selittäminen, tunteiden ja suhtautumisen ilmaiseminen ja muiden viestien tulkitseminen, itsestä ja lähipiiristä keskusteleminen (esim. harrastukset, koti ja asuminen, ihmisen ruumiinosat, vaatteet), lähiympäristössä toimiminen (esim. liikenne, kulkuvälineet, elämä kaupungissa ja maalla, ruokailu), juhlapäivät ja tapakulttuuri, paikan ja suunnan ilmaiseminen sekä ajan ilmaiseminen ja kellonajat

Harjoitellaan kertomista, mielipiteen ilmaisua ja kuvailua erilaisten tekstien pohjalta. Keskeistä on osata ilmaista tekemistä, aikaa, paikkaa ja määrää. Asiointi- ja muita vuorovaikutustilanteita harjoitellaan pelejä, leikkejä ja draamatyöskentelyä hyödyntäen. Opetellaan toimimaan luovasti tilanteissa, joissa kielitaito ei tahdo riittää ajatusten ilmaisemiseen.

Harjoitellaan ääntämistä, kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Kehitetään kykyä olla miellyttävällä tavalla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Varsinkin alkeiskielitaidon vaiheessa vuorovaikutusta helpottavat fraaseina opittavat ilmaukset.

Vuorovaikutustilanteissa harjoiteltavia keskeisiä sisältöjä ovat tapahtuneen selostaminen ja kuvailu, oman asian/ongelman selittäminen, tunteiden ja suhtautumisen ilmaiseminen ja muiden viestien tulkitseminen, itsestä ja lähipiiristä keskusteleminen (esim. asuminen, rakennukset, ihminen ja terveys, säätilat), lähiympäristössä toimiminen (esim. liikenne, kulkuvälineet, ruokailu), juhlapäivät ja tapakulttuuri sekä nettietiketti.

Harjoitellaan kertomista, kuvailua, keskustelua, esiintymistä ja mielipiteen ilmaisua. Hyödynnetään draamatyöskentelyä ja muita luovia työskentelytapoja. Vuorovaikutusharjoitusten pohjana ovat erilaiset oppilaille läheiset aihepiirit ja tekstit.

Kehitetään kykyä ilmaista tunteita ja suhtautumista miellyttävällä tavalla. Harjoitellaan muiden viestien tulkitsemista ja muiden huomioon ottamista.

Harjoitellaan kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Opetellaan nettietikettiä ja turvallista toimimista sosiaalisessa mediassa.

Osallistutaan oman luokan sekä kouluyhteisön vuorovaikutus- ja kulttuuritoimintaan, niiden suunnitteluun ja niiden toteuttamiseen.

Vuorovaikutustilanteissa harjoitellaan kertomista, kuvailua, keskustelua, suullisten esitysten pitämistä ja mielipiteen ilmaisua erilaisten tekstien ja ilmiöiden pohjalta. Ohjataan kokonaisilmaisuun ja luovuuteen. Hyödynnetään draamatyöskentelyä.

Kehitetään kykyä ilmaista miellyttävällä tavalla tunteita ja suhtautumista. Harjoitellaan muiden viestien tulkitsemista ja muiden huomioon ottamista.

Harjoitellaan kuuntelutaitoja ja kuullusta oppimisen taitoja. Opetellaan nettietikettiä ja turvallista toimimista sosiaalisessa mediassa.

S2 Tekstien tulkitseminen

S2 Tekstien tulkitseminen

S2 Tekstien tulkitseminen

S2 Tekstien tulkitseminen

Harjoitellaan sujuvaa mekaanista lukutaitoa lukemalla ääneen.

Tekstit valitaan yksilöllisesti oppilaan kielitaidon mukaan. Tekstien tulkitsemisessa korostuu sanaston ymmärtäminen.

Harjoitellaan sanojen luokittelua merkityksen perusteella. Tarkastellaan synonyymeja ja vastakohtia sekä selitetään sanojen merkityksiä. Oppilasta kannustetaan aktiiviseen kielelliseen ympäristön tarkkailuun: missä vain voi oppia uusia sanoja ja ilmauksia.

Opitaan, että tekstin ymmärtämistä voi kehittää muutenkin kuin sanoja ja kielen rakenteita oppimalla. Harjoitellaan kysymyksiin vastaamista ja tiedon etsimistä avainsanojen avulla.

Luetaan omalle kielitaidolle soveltuvaa lastenkirjallisuutta. Opitaan käyttämään kerronnan peruskäsitteitä: juoni, päähenkilö, tapahtumapaikka ja -aika. Harjoitellaan juonen pääkohtien tunnistamista.

Opetellaan erottamaan asiateksti fiktiivisestä tekstistä.

Luetaan ikätasolle soveltuvia mediatekstejä ja harjoitellaan kuvanlukutaitoa.

Harjoitellaan sujuvaa, ymmärtävää lukutaitoa yhdessä ja yksin lukemalla. Tekstien tulkitsemisessa korostuu sanaston ymmärtäminen.

Opitaan, että tekstin ymmärtämistä voi kehittää tehokkaiden lukustrategioiden avulla. Harjoitellaan systemaattista, rauhallista tiedon etsimistä tekstistä.

Harjoitellaan virkkeen osien suhteiden hahmottamista ymmärtämisen tukena. Käsitellään esimerkiksi lausekkeen pääsanan ja määritteen suhdetta sekä pää- ja sivulausetta. Tarkastellaan, miten persoonaa ja aikaa ilmaistaan tekstissä.

Tutkitaan erilaisten tekstien alkuperää ja luotettavuutta. Harjoitellaan mielipiteen ja arvottavien ilmausten tunnistamista sekä fiktion ja faktan erottamista.

Vahvistetaan kerronnan peruskäsitteiden käyttöä. Harjoitellaan juonen kertomista.

Harjoitellaan kuvanlukutaitoa.

Laajennetaan sanavarastoa sekä harjoitellaan sanojen selittämistä. Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat).

Harjoitellaan sujuvaa, ymmärtävää lukutaitoa lukemalla kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja mediatekstejä yksin ja yhdessä. Tekstien tulkitsemisessa korostuu päätteleminen, mielipiteiden tunnistaminen ja tekstilajin hahmottaminen.

Kehitetään tekstin ymmärtämisen strategioita yksilölliset vahvuudet huomioiden. Opitaan tunnistamaan omia kehittämistarpeita.

Pohditaan virkkeiden merkityksiä sekä sanaston että kieliopillisten muotojen kannalta. Kiinnitetään huomiota aikamuotojen merkityseroihin ja partitiivin eri käyttöyhteyksiin.

Selitetään, vertaillaan ja pohditaan sanojen, niiden synonyymien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä sekä niiden hierarkioita.

Harjoitellaan virkkeen osien suhteiden hahmottamista ymmärtämisen tukena. Käsitellään esimerkiksi lauseen pääjäseniä ja joitakin lauseenvastikkeita.

Kehitetään kuvanlukutaitoa.

Harjoitellaan tiedon lähteen selvittämistä ja tiedon luotettavuuden arvioimista.

Harjoitellaan sujuvaa, ymmärtävää lukutaitoa lukemalla kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja mediatekstejä yksin ja yhdessä. Opetellaan käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia lukustrategioita. Tekstien tulkitsemisessa korostuu päätteleminen, mielipiteiden tunnistaminen ja tekstilajin hahmottaminen. Edistetään tekstilajien piirteiden sekä kirjallisuuden peruskäsitteiden tuntemusta.

Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Harjoitellaan tiedon lähteen selvittämistä ja tiedon luotettavuuden arvioimista.

Harjoitellaan virkkeen osien suhteiden hahmottamista ymmärtämisen tukena. Käsitellään esimerkiksi lauseen pääjäseniä ja lauseenvastikkeita. Pohditaan virkkeiden merkityksiä sekä sanaston että kieliopillisten muotojen kannalta. Erityishuomiota kiinnitetään aikamuotojen merkityseroihin, objektin muotoihin ja sijamuodoilla ilmaistaviin merkityksiin.

Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat). Laajennetaan sana- ja käsitevarantoa esim. sanaperheiden ja johtamisen avulla. Selitetään, vertaillaan ja pohditaan sanojen, niiden synonyymien, sanontojen, kielikuvien ja käsitteiden merkityksiä sekä niiden hierarkioita. Kehitetään kuvanlukutaitoa.

S3 Tekstien tuottaminen

S3 Tekstien tuottaminen

S3 Tekstien tuottaminen

S3 Tekstien tuottaminen

Harjoitellaan kieliopillisia rakenteita suullisten harjoitusten ja pienten kirjoitustehtävien avulla. Kiinnitetään huomiota astevaihteluun ja muihin sanavartalossa tapahtuviin muutoksiin. Harjoitellaan imperfektiä kerronnan aikamuotona.

Otetaan kertomis- ja kuvailuharjoituksissa aktiivisesti käyttöön uusia sanoja ja ilmauksia.

Vakiinnutetaan lopetusmerkkien käyttöä ja harjoitellaan yhdyssanoja. Tutustutaan suoraan ja epäsuoraan esittämiseen.

Tuotettavia tekstejä ovat tarinat, sadut, viestit ja lyhyet asiatekstit (esim. vastaaminen koekysymyksiin). Harjoitellaan tekstin suunnittelua suullisen ja/tai kuvallisen kerronnan avulla.

Kirjoitetaan sekä käsin että sähköisellä viestintävälineellä. Opitaan näppäintaitoja.

Tuotettavia tekstejä ovat kertovien tekstien lisäksi kuvailevat tekstit, viestit, lyhyet tietotekstit ja esittelyt. Harjoitellaan ajatuskartan, lähteiden ja aineiston käyttöä oman tekstin suunnittelussa sekä tekstin tuottamista kuvien pohjalta. Opitaan huomaamaan, että tekstit jaetaan kappaleisiin.

Kirjoitetaan vaihtelevasti sekä käsin että koneella - yksin sekä yhdessä.

Harjoitellaan astevaihtelua ja muita sanavartalossa tapahtuvia muutoksia, komparaatiota sekä kielteistä preesensiä ja imperfektiä.

Vakiinnutetaan lopetusmerkkien käyttöä. Tutustutaan pää- ja sivulauseisiin sekä suoraan ja epäsuoraan esittämiseen.

Otetaan aktiivisesti käyttöön uusia sanoja ja ilmauksia. Harjoitellaan tekstien elävöittämistä sanavalintojen avulla.

Tuotettavia kirjallisia ja suullisia tekstejä ovat kertovien tekstien lisäksi kuvailevat tekstit ja lyhyet asiatekstit. Harjoitellaan ajatuskartan, lähteiden ja aineiston käyttöä oman tekstin suunnittelussa sekä tekstin tuottamista kuvien pohjalta. Käytetään eri tekstilajien tekstejä oman tekstin mallina. Tiivistämistä ja pääasioiden löytämistä harjoitellaan esimerkiksi toistokirjoituksen avulla. Muokataan ja korjataan omaa tekstiä esimerkiksi oikolukuohjelmaa ja vertaispalautetta hyödyntäen. Kiinnitetään huomiota kappalejakoon ja kirjoitusprosessin vaiheisiin. Kirjoitetaan sekä käsin että koneella.

Vakiinnutetaan paikallissijojen ja partitiivin käyttöä sekä kielteistä preesensiä ja imperfektiä. Harjoitellaan passiivia.

Vakiinnutetaan välimerkkien käyttöä. Harjoitellaan suoraa ja epäsuoraa esittämistä.

Opetellaan tuottamaan jäsenneltyjä suullisia ja kirjallisia tekstejä sovitusta aihepiiristä. Harjoitellaan kertomiselle, kuvaamiselle ja kantaaottavalle tekstille tyypillistä kieltä. Tuotetaan arjessa ja opiskelussa tarvittavia tekstejä (esimerkiksi viestejä, määritelmiä, koevastauksia ja esitelmiä) käsin ja teknisin apuvälinein. Tuotetaan suullisia ja kirjallisia tekstejä ohjatusti yksin ja ryhmässä malleja apuna käyttäen.

Varmennetaan kirjoitusprosessin vaiheiden hallintaa. Harjoitellaan oikeinkirjoitusta, otsikointia, kappalejakoa sekä sanavalintoja. Vahvistetaan suoran ja epäsuoran esittämisen taitoa. Pyritään kirjoitetun kielen normien hallintaan.

Opitaan itsearviointia sekä palautteen antamista ja vastaanottamista.

Vakiinnutetaan taitoa käyttää suomen kielen rakenteita, esimerkiksi objektia ja kaikkia aikamuotoja.

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Tutkitaan kulttuurisidonnaisia vuorovaikutustilanteita, joita oppilaat kohtaavat elinympäristössään, teksteissä ja taiteessa. Harjaannutaan huomaamaan, että ilmauksilla on erilaisia sävyjä ja käyttötilanteita. Harjoitellaan omien havaintojen kielentämistä.

Opitaan huomaamaan, että oma äidinkieli vaikuttaa toisen kielen oppimiseen. (Huomiota voidaan kiinnittää esim. sanajärjestykseen, kysymyksiin ja sanojen taipumiseen.)

Vertaillaan suomalaista kulttuuria muihin kulttuureihin. Hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja tietoa kielestä ja kulttuurista.

Luetaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. Opitaan valitsemaan itselle sopivaa luettavaa.

Tutkitaan kulttuurisidonnaisia ilmiöitä, joita oppilaat kohtaavat elinympäristössään, teksteissä ja taiteessa. Kehitetään kielitaitoa kulttuurin tulkitsemisen välineenä.

Vahvistetaan yleis- ja puhekielen kontekstisidonnaisuuden ymmärtämistä. Syvennetään tietoja kirjoitetun kielen normeista ja opitaan tekemään päätelmiä kielen säännönmukaisuuksista.

Vertaillaan suomalaista kulttuuria muihin kulttuureihin. Hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja tietoa kielestä ja kulttuurista.

Luetaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. Tutustutaan joihinkin mediateksteihin lukemalla ja tulkitsemalla esimerkiksi mainoksia ja uutisia.

Tutkitaan kulttuurisidonnaisia ilmiöitä, joita oppilaat kohtaavat elinympäristössään, teksteissä ja taiteessa. Kehitetään kielitaitoa kulttuurin tulkitsemisen välineenä.

Vahvistetaan yleis- ja puhekielen kontekstisidonnaisuuden ymmärtämistä. Syvennetään tietoja kirjoitetun kielen normeista ja opitaan tekemään päätelmiä kielen säännönmukaisuuksista.

Vertaillaan suomalaista kulttuuria muihin kulttuureihin. Hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja tietoa kielestä ja kulttuurista.

Tutustutaan lapsille ja nuorille suunnattuun kauno- ja tietokirjallisuuteen, elokuviin ja mediateksteihin sekä hyödynnetään kirjastoa. Esitellään Kalevalan maailmaa.

Tutkitaan kuvia kulttuurin näkökulmasta.

Kehitetään kielitaitoa kulttuurin tulkitsemisen välineenä. Tutkitaan kulttuurisidonnaisia ilmiöitä, joita oppilaat kohtaavat elinympäristössään, teksteissä ja taiteessa.

Vahvistetaan yleis- ja puhekielen kontekstisidonnaisuuden ymmärtämistä. Vertaillaan suomalaista kulttuuria muihin kulttuureihin. Hyödynnetään oppilaiden kokemuksia ja tietoa kielestä ja kulttuurista.

Luetaan lapsille ja nuorille suunnattua kauno- ja tietokirjallisuutta, tutustutaan elokuviin ja mediateksteihin sekä hyödynnetään kirjastoa. Lisäksi perehdytään lasten ja nuorten maailmaan liittyviin kansanperinteen lajeihin ja nykyperinteeseen.

Tulkitaan kuvia kulttuurin näkökulmasta.

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena

Kartutetaan aktiivista ja passiivista sanavarastoa niin, että mahdollisuudet ymmärtää eri tiedonalojen tekstejä lisääntyvät ja opiskelutaidot kehittyvät. Oppilas saa käyttöönsä tekniikoita sanojen mieleen painamiseksi, ja häntä kannustetaan tutkimaan muissa oppiaineissa esiin tulevaa sanastoa ja laajentamaan esim. luontoon ja ympäristöön liittyvää sanavarastoaan. Harjoitellaan merkitysten päättelemistä.

Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa oppimisessa. Opitaan arvioimaan omaa oppimista.

Herätellään kiinnostusta oman äidinkielen ja suomen kielen vertailuun. Keskustellaan oman äidinkielen osaamisen tärkeydestä.

Kehitetään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen taitoja sekä tarkastellaan näiden taitojen merkitystä kaikessa oppimisessa. Keskustellaan oman äidinkielen osaamisen tärkeydestä.

Kartutetaan aktiivista ja passiivista sanavarastoa niin, että mahdollisuudet ymmärtää eri tiedonalojen tekstejä lisääntyvät ja opiskelutaidot kehittyvät. Keskustellaan sanavaraston kehittymisestä. Oppilas saa käyttöönsä tekniikoita sanojen mieleen painamiseksi, ja häntä kannustetaan tutkimaan muissa oppiaineissa esiin tulevaa sanastoa ja laajentamaan esim. luontoon ja ympäristöön liittyvää sanavarastoaan. Opitaan päättelemään merkityksiä kontekstista, havainnoimaan ilmiöiden välisiä suhteita ja muodostamaan sanaperheitä jne.

Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhankinnassa ja oppimisessa.

Opitaan asettamaan tavoitteita ja arvioimaan omaa oppimista.

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja. Harjoitellaan erilaisia luku- ja kirjoitustekniikoita.

Kartutetaan aktiivista ja passiivista sanavarastoa sekä keskustellaan sanavaraston kehittymisestä. Oppilasta kannustetaan tutkimaan muissa oppiaineissa esiin tulevaa sanastoa ja laajentamaan esim. luontoon ja ympäristöön liittyvää sanavarastoaan.

Opitaan käyttämään sanakirjaa, päättelemään merkityksiä kontekstista, ymmärtämään ilmiöiden välisiä suhteita ja muodostamaan sanaperheitä jne. Oppilasta ohjataan huomaamaan, että eri oppiaineiden kielet eroavat toisistaan.

Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa eri tiedonalojen tiedonhankinnassa ja oppimisessa. Opitaan asettamaan tavoitteita ja arvioimaan omaa oppimista realistisesti.

Tutustutaan tekijänoikeuksiin sekä tapoihin käyttää toisen tekstiä osana omaa tuotosta.

Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää osaamiaan kieliä oppimisen tukena, esim. kykyä tunnistaa muista kielistä lainattuja sanoja. 

Opitaan jäsentämään lukemisen, kirjoittamisen, kuuntelun ja puhumisen prosesseja ja harjoitellaan niihin liittyviä osataitoja. Harjoitellaan erilaisia kirjoitus- ja kuuntelutekniikoita.

Kartutetaan aktiivista ja passiivista sanavarastoa. Oppilasta kannustetaan tutkimaan muissa oppiaineissa esiin tulevaa sanastoa ja laajentamaan esim. luontoon, ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvää sanavarastoaan. Opitaan päättelemään merkityksiä kontekstista, ymmärtämään ilmiöiden välisiä suhteita ja muodostamaan sanaperheitä jne. Tehdään huomioita eri oppiaineiden kielen eroavuudesta.

Hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa eri tiedonalojen tiedonhankinnassa ja oppimisessa. Opitaan asettamaan tavoitteita ja arvioimaan omaa oppimista realistisesti.

Tutustutaan tekijänoikeuksiin sekä tapoihin käyttää toisen tekstiä osana omaa tuotosta. Oppilasta ohjataan toimimaan eettisesti tekijänoikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen.

Vahvistetaan oppilaan taitoa käyttää osaamiaan kieliä oppimisen tukena, esim. kykyä tunnistaa muista kielistä lainattuja sanoja.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä