Perusopetuksen opetussuunnitelma

5.2 Yhteistyö

Valtakunnallinen
Ei valtakunnallisia lisäyksiä

Opetustoimi ja koulu tekevät monipuolista yhteistyötä perusopetuksen yhtenäisyyden, eheyden ja laadun varmistamiseksi, toiminnan avoimuuden lisäämiseksi sekä oppilaiden oppimisen ja kasvun tukemiseksi. Yhteistyötä tarvitaan myös oppimisympäristöjen monipuolisuuden ja turvallisuuden sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin turvaamiseksi. Yhteistyö on suunnitelmallista ja sen toteutumista arvioidaan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Oppilaiden osallisuus

Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus ja kuulluksi tuleminen. Huolehditaan siitä, että oppilaat saavat kokemuksia yhteistyöstä ja demokraattisesta toiminnasta omassa opetusryhmässä, koulussa ja sen lähiympäristössä sekä erilaisissa verkostoissa.

Oppilaiden osallistuminen oman koulutyönsä ja ryhmänsä toiminnan suunnitteluun on luonteva tapa vahvistaa osallisuutta. Monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa oppilaiden osuus on tärkeä. Lisäksi oppilaita rohkaistaan vaikuttamaan myös koulun yhteisen toiminnan ja oppimisympäristön suunnitteluun ja kehittämiseen. Oppilaille tulee järjestää mahdollisuus osallistua opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön valmisteluun37. Oppilaat ovat myös mukana arvioimassa ja kehittämässä yhteistyötä.

Perusopetuslain mukaan koululla tulee olla sen oppilaista muodostuva oppilaskunta. Oppilaskunnan ja sen toimielinten tehtävänä on edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista.38 Se innostaa oppilaita esittämään näkemyksiään, toimimaan ja vaikuttamaan omiin ja yhteisiin asioihin. Oppilaskunta sekä koulun ja kunnan muut osallisuutta tukevat rakenteet ja toimintatavat tarjoavat tilaisuuksia harjoitella demokratiataitoja käytännössä.

Kodin ja koulun yhteistyö

Perusopetuslain mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa39. Yhteistyöllä tuetaan kasvatuksen ja opetuksen järjestämistä siten, että jokainen oppilas saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista opetusta, ohjausta ja tukea. Yhteistyö edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria. Kodin ja koulun kasvatusyhteistyö lisää oppilaan, luokan ja koko kouluyhteisön hyvinvointia ja turvallisuutta.

Huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsensa kasvatuksesta. Hänen on myös huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. Perusopetuslain mukaan oppivelvollisuuden voi suorittaa joko siten, että oppilas osallistuu opetukseen tai saa muulla tavalla perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot.40 Koulu tukee kotien kasvatustehtävää ja vastaa oppilaan opetuksesta ja kasvatuksesta kouluyhteisön jäsenenä.

Vastuu kodin ja koulun yhteistyön edellytysten kehittämisestä on opetuksen järjestäjällä. Yhteistyön lähtökohtana on luottamuksen rakentaminen, tasavertaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Yhteistyössä otetaan huomioon perheiden moninaisuus sekä tiedon ja tuen tarpeet. Yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan koulun henkilöstön aloitteellisuutta ja henkilökohtaista vuorovaikutusta huoltajien kanssa sekä muutoin monipuolista viestintää. Kodin ja koulun yhteistyötä toteutetaan sekä yhteisö- että yksilötasolla.

Voidakseen huolehtia kasvatustehtävästään huoltajan tulee saada tietoa lapsensa oppimisen ja kasvun edistymisestä sekä mahdollisista poissaoloista41. Lisäksi huoltajan kanssa keskustellaan opetuksen järjestämisen keskeisistä asioista, kuten opetussuunnitelmasta, oppimisen tavoitteista, oppimisympäristöistä ja työtavoista, oppimisen tuesta ja oppilashuollosta, arvioinnista ja todistuksista sekä opiskeluun liittyvistä valinnoista ja lukuvuoden erilaisista tapahtumista. Kannustavat ja oppilaan oppimista ja kehitystä myönteisesti kuvaavat viestit ovat tärkeitä. Säännöllisen palautteen avulla huoltaja voi osaltaan tukea lapsensa tavoitteellista oppimista ja koulunkäyntiä. Erityisen tärkeää yhteistyö on oppilaan koulupolun nivelvaiheissa sekä oppimisen ja koulunkäynnin tukea suunniteltaessa ja toteutettaessa. Henkilökohtaisten ja ryhmätapaamisten lisäksi yhteistyössä hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa.

Huoltajille tarjotaan mahdollisuuksia tutustua koulun arkeen ja osallistua koulun toiminnan ja kasvatustyön tavoitteiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen yhdessä koulun henkilöstön ja oppilaiden kanssa. Yhteinen arvopohdinta luo perustaa yhteiselle kasvatustyölle. Kodin ja koulun yhteistyössä edistetään myös huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta ja luodaan pohjaa vanhempainyhdistystoiminnalle. Vanhempien verkostoituminen ja yhteinen toiminta vahvistavat yhteisöllisyyttä ja antavat tukea opettajien ja koulun työlle.

Koulun sisäinen yhteistyö ja yhteistyö muiden tahojen kanssa

Henkilöstön tiivis yhteistyö edesauttaa koulun kasvatus- ja opetustavoitteiden toteuttamista. Koulutyö järjestetään tarkoituksenmukaisesti ja joustavasti yhdessä toimien ja työtä jakaen. Aikuisten yhteistyö, kuten samanaikaisopettajuus, mallintaa koulun toimintaa oppivana yhteisönä myös oppilaille. Yhteistyötä tarvitaan erityisesti monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteuttamisessa, oppimisen arvioinnissa ja tuessa sekä oppilashuollon toteuttamisessa.

Koulut tekevät myös keskinäistä yhteistyötä. Tavoitteena on edistää opetuksen kehittämistä ja yhtenäisyyttä sekä vahvistaa henkilöstön osaamista. Yhteistyötä tarvitaan perusopetuksen nivelvaiheissa ja oppilaiden siirtyessä koulusta toiseen. Usein myös eri kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen, oppimisen tuen sekä oppilashuollon sujuva järjestäminen edellyttää hyvää koulujen välistä yhteistyötä. Toiminta paikallisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa edistää pedagogiikan kehittämistä.

Eheän oppimispolun varmistamiseksi koulu toimii yhteistyössä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Hyvä yhteistyö kerho- sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan kanssa edistää oppilaiden hyvinvointia. Yhteistyö nuoriso-, kirjasto-, liikunta- ja kulttuuritoimen, poliisin sekä seurakuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden lähiympäristön toimijoiden kuten luontokoulujen, museoiden ja nuorisokeskusten kanssa lisää oppimisympäristöjen monipuolisuutta ja tukee koulun kasvatustehtävää.

Tampere
Ei kuntakohtaisia lisäyksiä

Oppilaan osallisuus

Yhdessä tekeminen on yksi Tampereen kaupunkistrategian viidestä strategisesta painotuksesta. Tampereen lasten ja nuorten vaikuttamisen foorumit ovat keskeisiä vaikuttamisen väyliä tavoitteena saada lasten ja nuorten mielipiteet kuuluviin päätöksenteossa.

Oppilas osallistuu monipuolisesti oman koulutyönsä ja ryhmän toiminnan suunnitteluun koulussa. Oppilas osallistuu oppimisensa arviointiin muun muassa itse- ja vertaisarvioinnin avulla. Oppilas vaikuttaa asioihin luontevasti koulun oppilaskuntatoiminnan kautta.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa määritellään vuosittainen painopiste oppilaiden osallisuuden edistämiseksi.

Kodin ja koulun yhteistyö

Keskeisenä tavoitteena kodin ja koulun yhteistyön järjestämiseksi on koulupolun ja asuinalueen toimijoiden yhteistyön kehittäminen.

Koulu kehittää yhteistyössä kotien kanssa monipuolisia toimintatapoja. Huoltaja osallistuu lukuvuosittain oppilaan arviointikeskusteluun ja huoltajille tarjotaan mahdollisuus osallistua koulussa järjestettävään arvokeskusteluun.

Koulu kehittää toimintaa siten, että huoltajien osallisuus lisääntyy. Huoltajille tarjotaan mahdollisuuksia sähköiseen yhteydenpitoon ja osallistumiseen. Huoltajia kannustetaan osallistumaan koulun vanhempainyhdistyksen toimintaan ja vanhempainyhdistystä järjestämään koulupäivän ulkopuolella yhteisöllistä toimintaa. Koulu pyrkii hyödyntämään huoltajien osaamista koulun toiminnassa. Kodin ja koulun välinen yhteistyö kirjataan koulun opetussuunnitelmaan ja yhteistyön vuosittainen painopistealue koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Yhteistyössä kotien kanssa koulun rooli on aktiivinen.

Koulun sisäinen yhteistyö ja yhteistyö muiden tahojen kanssa

Eri toimijoiden kanssa tehdään monipuolisesti yhteistyötä ottaen huomioon paikalliset ja alueelliset erityispiirteet. Toimijat edistävät toiminnassaan opetussuunnitelman tavoitteiden toteutumista. Yhteistyötahot ja toiminta opetussuunnitelman tavoitteiden edistämiseksi kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Koulupolulla tehdään yhteistyötä opetussuunnitelmaan kirjattujen periaatteiden toteuttamiseksi, arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Yhteistyötä vaativat muun muassa toimintakulttuuriin, monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin ja oppimisen arviointiin liittyvä suunnittelu ja toteuttaminen.

Koulu
Ei koulukohtaisia lisäyksiä

Koulun ja kodin yhteistyö

Huoltajat osallistuvat koulun ja kodin välisen yhteistyön suunnitteluun. Yhteydenpitoon käytetään sähköisiä viestintävälineitä, kirjallisia tiedotteita, henkilökohtaisia tapaamisia ja vanhempainiltoja. Kaukajärven koulun vanhempainyhdistys tukee koulun kasvatustoimintaa.

Vuosiluokilla 1 – 9 käydään arviointikeskustelu marras-tammikuun aikana lukuun ottamatta oppilaita, joilla on kaikki oppimäärät yksilöllistetty. Heidän arviointikeskustelunsa käydään tammi-maaliskuun aikana.

Vanhempainilloissa ja arviointikeskusteluissa käydään avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua. Huoltajien oletetaan käyttävän sähköistä viestintäjärjestelmää. Sähköistä viestintäjärjestelmää käytetään moneen eri tarkoitukseen, kuten myönteisistä asioista tiedottamiseen ja oppilaiden kannustamiseen.

Monikielisten perheiden mahdollisuuksiin saada tietoa oppilaan koulunkäynnistä ja osallistua koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön kiinnitetään erityistä huomiota. Suomenkielisten kotisivujen ja viestittelyn lisäksi käytetään tarvittaessa konsultoivien opettajien tai tulkkien apua.

Koulun arkeen liittyvistä, oppituntien ulkopuolisista tapahtumista tiedotusvastuu on tapahtuman järjestäjillä ja luokanohjaajilla tai -opettajilla. Asioista tiedotetaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja tiedottamista yhtenäistetään esimerkiksi luokka-asteittain.